Vuoden Yrittäjä 2017

04.11.2017

Ja ristus notta päivöö!

 Huh huh, mikä kunnia...olla Vuoden Yrittäjä samana vuonna kun Suomi täyttää 100 vuotta! En kyllä voi vieläkään uskoa todeks että tosiaan näin on, onhan Kannus täynnä yrityksiä, yhteistyökumppaneita joille yhtälailla soisin kyseisen kunnian. Kiitos kaikkille, ennen kaikkea kiitos mun työporukalle joka on tehnyt tästä mahdollista!

 Kerrataankos hieman mistä tähän ollaa tultu ja mihin ollaa menosa. Oli synkkä ja myrskyinen yö...no ei vaiteskaa, oli vuosi 1977 kun Kouhia, tuttavammin Janne Roiko-Jokela nuorena poikana osti oman traktorin ja alkoi sillä urakoimaan, 40 vuotta sitten. Lestinjoesa virtas muutama kuutio vettä ja heti perään 1997 sai yrityksemme nykyisen nimensä Kiinteistöhuolto Janne Roiko-Jokela Ky. Tuolloin pääsääntöinen työ oli roskan ja vaihtolavojen ajo Kannuksessa. Vuonna 2013 aloteltiin varovaisesti talonmiespalveluita ja laajensimme vaihtolava palveluita Vestian alueelle.

Vuonna 2014 oli ehdottomasti elämäni onnellisinta aikaa, tein työtä jota rakastin ajamalla roskia, ympärilläni oli ihmisiä; työkavereita joista välitin ja sain avovaimoni kanssa esikoisemme Mintun, elämäni onnellsinta aikaa! Mutta yksi puhelu muutti kaiken, sain kuulla että olimme hävinneet Kannuksen roskanajon, tuo päivä oli elämäni ensimmäinen isänpäivä. Tuosta hetkestä alkoivat mun uni ongelmat kun huoli omasta perheestä, omasta lapsesta, omasta työporukasta ja tieto siittä että mun rakastamani työ tulee päättymään. Kiitos Kannuslaisille, autoitte meitä silloin kun oli vaikeinta, roskakuskini sai välittömästi uuden työpaikan ja työllistitte mua ajattamalla vaihtolavoja niin paljon kun vain kerkesin ajaan. Kiitos Vestialle, josta kerrottiin meille avautumista mahdollisuuksista ja lopulta nämä olivatkin ratkaisevia tekijöitä nostamaan meidät jaloilleen.

Nyt teemmekin kaikkea mahdollista, teemme talonmiestöitä, kiinteistönhuoltoa ulkona ja sisällä, koneurakoimme, vaihtolavoja ajamme 14 eri paikkakunnalla ja hoidamme hyötyjäteasemia 7 eri paikkakunnalla. Tulevaisuudessa laajennamme talonmiespalveluiden ja kiinteistöhuollon kattamaan myös lähikuntia, aloitamme käyttämään puu- ja kappaletavaranostureita uudella tavalla koskemaan roskan ajoa ja olemaan vaihtoehtoinen palvelu vaihtolavoille esim. suursäkki palvelu josta kattavasti myöhemmin lisää. Myös siivouspalvelu on suunnitteilla. 

 Lucifer nostaa kohta kytkintä ja lähtee käymään Saksan maalla kahtomassa hieman uusia ajatuksia ja ideoita omaan yritystoimintaan, kuullostaa kohtalokkaalta ja varmaan sitä onkin mutta kerrotaan tästä reissusta myöhemmin!

Lucifer kuittaa!

04.11.2017Vuoden Yrittäjä 2017
05.10.2017Väliaika, kahvia ja pullaa..
01.05.2017Kiinteistöhuolto Goes in Ilvesjoki!
31.12.2016Hyvää Uutta Vuotta!
25.09.2016Kiinteistöhuolto goes in Äijäpäivät!
19.09.2016Kiinteistöhuolto goes in Army!
13.09.2016Nettisivujen osoite on nyt muuttunut!
01.09.2016Yhteydenotto lomakkeen osoite ollut väärä!